7.7.2017

EKSKLUSIIVISUUS JA SAARANAVIRAN JATKUMO OVAT RAAMATULLISIA, ULKONAINEN JA SISÄINEN



HAKEMISTO

Juhlaportti ja liput Porin suviseuroissa 2017


Olen saanut olla hyvin järjestetyissä suviseuroissa kauniissa kesäisessä säässä ja ympäristössä. Kun menin katsomaan tänään yhtä blogia ja mielipiteitä, niin eksklusiivisuuden torjuminen on varsin yleistä. Tästä tuli mieleeni ottaa asia esille raamatunkin pohjalta.

Jumalan tahto on että kaikki ihmiset kaikkialla tekisivät parannuksen ja uskoisivat evankeliumin. Jumala ei sulkisi keneltäkään pelastusta, mutta ihmiset itse sulkevat sen itseltänsä katumattomuutensa vuoksi ja kun eivät ota vastaan armoa, jota Jumala tarjoaa seurakuntansa kautta. Jeesushan jätti omillensa vallan antaa syntejä anteeksi. Kaikille ihmisille on suotu armonaika, kun se menee ohi, niin ovi suljetaan ja kun Jumala sulkee, niin se ei avaudu.

Jos sielunvihollinen ei pääse julkisyntisen hahmossa tulemaan ihmiseen, se tulee hurskaana. Nykyään tosin väärät hengellisyydet tulevat myös julkisyntisenkin hahmossa hyväksyen maailmallista menoa esim. kevyttä musiikkia, ei veisata vain virsiä yms. hartaasti, vaan virretkin pyritään sovittamaan ihmisen lihalliselle mielelle mukaviksi. Monet ihmiset hyväksyisivät, että monissa eri joukoissa pelastuu ja ettei olisi vain yhtä laumaa ja yhtä paimenta, Pyhän Hengen yhdeksi laumaksi kokoamaa joukkoa, joka on yksimielinen uskonkäsityksessä.  Se joka ei ole käsittänyt oikeaa elävää uskoa tai ei ole säilynyt siinä, hyväksyy että monenlaisissa uskoissa voi pelastua. Väärät hengellisyydet voivat näyttää hyvin hurskailta, samoin tavalliset ihmiset voivat vaikuttaa kunnon ihmisiltä, jotenka ihmisten on vaikea hyväksyä sitä, että he menisivät kadotukseen. Samoin järki sotii sitä vastaan, että näinkö vähän niitä on pelastuvia. Ihmiset rupeavat laajentamaan kaitaa tietä ja ahdasta porttia, sitä tehden he itse ovat jo lavealla tiellä.

Missään muussa joukossa kuin Jumalan elävän seurakunnan yhteydessä ei saa rauhaa, kun ihminen on langennut pois lapsuuden uskosta. Väärän rauhan ja paatumuksen rauhan kyllä voi saada, mutta se ei kestä tuomiolla. Väärä hengellisyys voi tyynnyttää, turruttaa, tuudittaa ihmistä väärään rauhaan jopa väkevämmin kuin julkijumalattomuus, vasemman laidan synnit. Hengellisesti rikkaan on vaikea mennä Jumalan valtakuntaan sisälle, ahtaasta portista sisälle.  Kun tunto on paadutettu väärien hengellisyyksien ja eriseuran saastalla, se hyväksyy väärää, tosin päältä päin hyvältä ja hurskaalta näyttävää.  

Vain Pyhä Henki voi kirkastaa armoauringon paisteessa niin, että kaikki väärä hurskaan näköinenkin paljastuu synniksi, pienetkin niin kuin suuretkin roskat. Väärällä tulella on vaarallista leikitellä kuten muillakin synneillä, siinä omatunto tulee kuin poltinraudalla merkityksi. Myös Pyhän Hengen pilkka on lähellä, jos on tuntenut oikean ja hyväksyy väärää vähänkin. Tällöin ihminen ei saa enää tuntoa, eikä Pyhän Hengen pilkkaa anneta tässä ei tulevassa elämässä anteeksi.
Myös hempeä suhtautuminen vääriin opetuksiin, vääriin menettelyihin saattaa ihmisen kuin Saulin ja Eelin tilaan, josta ei enää selviydytäkään.

Ap. t. 4:12  Ja ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaaksi tuleman.
Luuk. 16:10 Joka vähemmässä on uskollinen, se on myös paljossa uskollinen, ja joka vähemmässä on väärä, se on myös paljossa petollinen.
1. Kor. 5:6  Ei ole teidän kerskauksenne hyvä: ettekö te tiedä, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa?
Gal. 5:9       Vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa.
Sananl. 30:8 Väärä oppi ja valhe olkoon minusta kaukana: köyhyyttä ja rikkautta älä minulle anna; vaan anna minun saada määrätty osani ravinnosta.
1. Joh. 4:1  Te rakkaimmat! älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää profeettaa ovat tulleet maailmaan.
2. Piet. 2:15 Jotka antoivat ylen oikean tien ja eksyivät, he noudattavat Balaamin, Bosorin pojan, tietä, joka vääryyden palkkaa rakasti. 

Seuraavissa linkeissä on runsaasti raamattua todistamaan eksklusiivisuuden raamatullisuutta ja täten Jumalan ilmoitusta aiheesta, jotenka en rupea toistamaan niitä raamatun lauseita tässä.

Yhdenkaltainen oppi, ei monioppisuutta


ULKONAINEN JA SISÄINEN

Tapanormistoon törmätään usein keskusteluissa. Seuraavana on muutamia raamatun kohtia, jotka osoittavat, että uskovien tapanormistokin on raamatullista.

Matteus 23: 23-28

Voi teitä kirjanoppineet ja farisealaiset, te ulkokullatut! jotka kymmenykset teette mintuista, tilleistä ja kuminoista, ja jätätte pois ne raskaammat laista, tuomion, laupeuden ja uskon: näitä piti tehtämän, ja toisia ei jätettämän.

Te sokeat taluttajat! te kuurnitsette hyttysen ja kamelin nielette.

Voi teitä kirjanoppineet ja farisealaiset, te ulkokullatut! jotka puhdistatte juoma-astian ja ruoka-astian ulkoiselta puolelta, mutta sisältä ovat ne täynnä raatelemista ja tyytymättömyyttä.

Sinä sokea farisealainen! puhdista ensin juoma-astia ja ruoka-astia sisältä, että myös ulkonainenkin puoli puhtaaksi tulisi.
Voi teitä kirjanoppineet ja farisealaiset, te ulkokullatut; sillä te olette valkeaksi kalkittujen hautain kaltaiset, jotka ulkoa kauniit ovat, mutta sisältä ovat he täynnä kuolleiden luita ja kaikkea riettautta.
Niin myös te olette ulkoa tosin nähdä ihmisten edessä hurskaat, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja vääryyttä.
1. Moos. 35:4   Niin he antoivat Jaakobille kaikki vieraat Jumalat, jotka heidän käsissänsä olivat, ja korvarenkaansa, jotka heidän korvissansa olivat. Ja Jaakob kaivoi ne sen tammen alle, joka oli Sikemin tykönä. Tästä johtuu ja Pyhän Hengen johdatuksesta sydämessä se, etteivät uskovat pidä korvarenkaita.
1. Kor. 11:14 Eikö luontokin sitä teille opeta, että se on miehelle häpeäksi, jos hänellä on pitkät hiukset? Myös pitkästä tukasta on neuvo raamatussa, samoin kuin muista tapanormeista.
1. Piet. 3:3-4 Joidenka kaunistus ei pidä oleman ulkonaisissa hiusten palmikoissa ja kullan ympäri ripustamisessa eli vaatteen puvussa, Vaan salainen ihminen ilman vikaa sydämessä, lakialla ja hiljaisella hengellä, se on kallis Jumalan edessä.
Room. 13:14 Vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus ja älkää holhotko ruumistanne haureuteen. Jos meikkaus, pukeutuminen yms. herättää itsessä tai jossakin lähimmäisessä lihallista mieltä, pahennusta, niitä ei uskova halua.
1. Kor. 8:9-11 Vaan katsokaa, ettei tämä teidän vapautenne tulisi heikoille pahennukseksi;
Sillä jos joku näkee sinun, jolla tieto on, aterioivan epäjumalain huoneissa, eikö siitä omatunto, joka heikko on, yllytetä epäjumalain uhria syömään? Ja niin sinun tietosi kautta sinun veljesi hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut.
Matt. 12:33 Taikka tehkää hyvä puu, niin hänen hedelmänsä tulee hyväksi, taikka tehkää mädännyt puu, niin hänen hedelmänsä tulee mädänneeksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
Luuk. 6:44  Sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästänsä; sillä ei orjantappuroista koota viikunoita, eikä ohdakkeista haeta viinamarjoja.

PYHÄN HENGEN SAARNAVIRAN JATKUMO ON RAAMATULLISTA
Paljon on opetusta, että saarnavirka olisi sanan virka pelkästään. Niin että Pyhä Henki tulisi siihen, kun vain aletaan raamatun sanaa julistamaan, vaikka julistajalla itsellään ei ole Pyhää Henkeä asuvaisena sydämessä, sielussa. Luonnossakin on esimerkki siemenestä. Olen kuullut että, keinotekoisesti on onnistuttu tekemään samankaltainen siemen kuin on luonnossa, mutta siinä ei ole elämää, se ei lähde itämään, koska edeltävä elämän voima puuttuu. Pitää olla siis elävä siemen, siis jos elävä siemenkin on jo kuollut ennekuin se laitetaan maahan, se ei ala itämään. Tosin siemen itäessään kuolee, mutta se on jo aloittanut uuden elämän, joka voi tuottaa uusia hedelmiä ja siemeniä. Ihmisen ruumiskin kuolee, mutta hengellisesti elävä elää kuitenkin ikuisesti. Hengellisessä kuolemassa ja iankaikkisessa kuolemassa ei sielu lakkaa olemasta ja jos armon aikana ei tee parannusta ja usko evankeliumia joutuu iankaikkiseen vaivan paikkaan, iankaikkiseen kuolemaan.
Jumalan valtakunnan muodostavat Kristus sen kuninkaana ja Kristuksen omat sen jäseninä, joilla on valta antaa syntejä anteeksi. Kristus toimii siis omiensa kautta Pyhän Hengen kautta, ei suoraan taivaasta. Sillä Kristus nousi ylös taivaaseen ja asuu uskon kautta omiensa sydämissä.

Joh. 5:39  Tutkikaa Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne iankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta.
2. Kor. 3:6 Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
Matt. 10:20 Sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne Henki, joka teissä puhuu.
Room. 8:9 Mutta ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.
Joh. 15:5  Minä olen viinapuu, te olette oksat: joka minussa pysyy ja minä hänessä, hän kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua ette voi mitään tehdä.
Ilm. 2:7 Jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, annan minä elämän puusta syödä, joka keskellä Jumalan paratiisia on.
Joh. 15:6  Jos ei joku minussa pysy, se heitetään ulos niin kuin oksa, ja kuivettuu, ja ne sidotaan kokoon, ja heitetään tuleen, ja palavat.

Matt. 13:38 Mutta pelto on maailma; vaan hyvä siemen, ne ovat valtakunnan lapset; mutta ohdakkeet ovat pahan lapset.
Matt. 6:33 Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämä teille annetaan.
Luuk. 10:16 Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylen, se katsoo ylen minun; mutta joka minun katsoo ylen, hän katsoo ylen sen, joka minun lähetti.
Jeesuksen omien tuli parantaa syntisairaita, synnin spitaalin vaivaamia ja herättää hengellisesti kuolleita.
Matt. 10:8 Sairaita parantakaa, spitalisia puhdistakaa, kuolleita herättäkää, perkeleitä ajakaat ulos. Lahjaksi te saitte, niin myös lahjaksi antakaa.
Ilm. 5:10  Ja olet meidät tehnyt meidän Jumalallemme kuninkaiksi ja papeiksi, ja me saamme vallita maan päällä.
Joh. 20:22-23 Ja kuin hän nämä sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaa Pyhä Henki: Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Luuk. 5:24 Vaan että te tietäisitte Ihmisen Pojalla olevan vallan maan päällä synnit anteeksi antaa (sanoi hän halvatulle:) minä sanon sinulle: nouse ja ota vuoteesi, ja mene kotiasi!
Luuk. 10:19 Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, ja ei teitä mikään ole vahingoittava,
Matt. 16:19 Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.
Jes. 22:22 Ja panen Davidin huoneen avaimen hänen olallensa, että hän avaa, ja ei kenkään sulje, että hän sulkee, ja ei kenkään avaa.
Ap. t. 9:17 Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jota vaelsit,) että sinä saisit näkösi jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.

ENNEN USKONEILTA SAADUSTA USKOSTA VASTAANOTTAVAAN USKOON.
1. Kor. 15:3 Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, raamatun mukaan,
Room. 1:17 Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.  
2. Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
1. Joh. 1:3 Mitä me nähneet ja kuulleet olemme, sen me teille ilmoitamme, että teilläkin meidän kanssamme osallisuus olisi ja meidän osallisuutemme on Isän ja hänen Poikansa Jesuksen Kristuksen kanssa.  
1. Piet. 1:23 Niin kuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoavaisesta, vaan katoamattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka iankaikkisesti pysyy.

JEESUS IHMISENÄ LIHASSA OLLESSAAN PYSTYI ANTAMAAN ELÄVÄÄ VETTÄ, MUTTA YLÖSNOUSEMUKSENSA JÄLKEEN JEESUS ON OMISSANSA LIHASSA JA VALTUUTTANUT HEIDÄT JAKAMAAN ELÄVÄÄ VETTÄ, EVANKELIUIMIA, JONKA YDIN ON SYNTIENPÄÄSTÖ.

Joh. 4:14  Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoa iankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu iankaikkiseen elämään.

PYHÄN HENGEN ÖLJY, ELÄVÄ JUMALAN SANA

2. Kor. 4:7 Mutta meillä on tämä tavara savisissa astioissa, että se ylenpalttinen voima pitää oleman Jumalalta ja ei meistä.

1. Kun. 17:12 Hän sanoi: niin totta kuin Herra sinun Jumalasi elää, ei ole minulla leipää, mutta pivo jauhoja vakkaisessa ja vähä öljyä astiassa: ja katso, minä kokoon kaksi puuta ja menen valmistamaan itselleni ja pojalleni, syödäksemme ja sitten kuollaksemme.

2. Kun. 4:2-6  Elisa sanoi hänelle: mitä minun pitää tekemän sinulle? sano minulle, mitä sinun huoneessasi on? Hän sanoi: sinun piiallasi ei ole muuta mitään kuin yksi öljyastia. Hän sanoi: mene ja ano koko kyläkunnaltasi astioita, tyhjiä astioita niin monta kuin saat. Ja mene sisälle, ja sulje ovi sinun ja sinun poikaisi perään, ja kaada jokaiseen niihin astioihin: ja koska olet ne täyttänyt, niin anna ne ottaa pois. Hän meni pois hänen tyköänsä, sulki oven jälkeensä ja poikiensa jälkeen. He kantoivat astiat hänen eteensä, ja hän kaasi niihin. Ja kuin astiat olivat täytetyt, sanoi hän pojallensa: tuo minulle vielä astia. Hän sanoi hänelle: ei ole täällä enää astiaa; niin öljy seisahti.

Jer. 2:13  Sillä minun kansani tekee kahtalaisen synnin: minun, joka olen elävän veden lähde, he hylkäävät, ja kaivavat itsellensä kaivoja, kelvottomia kaivoja, joissa ei vesi pysy.

Ilm. 7:17  Sillä Karitsa, joka istuimen keskellä on, kaitsee heitä ja johdattaa heitä elävien vesilähteiden tykö, ja Jumala on kuivaava kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.

Luuk. 6:42 Eli kuinkas taidat sanoa veljellesi: veljeni, pidä, minä otan raiskan, joka on silmässäsi, ja et itse näe malkaa, joka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja katso sitten, jos taidat ottaa raiskan, joka on veljesi silmässä.

Matt. 15:14 Antakaat heidän olla: he ovat sokeat sokeain taluttajat; jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.
IHMINEN EI VOI OMASTA JÄRJESTÄÄN JA VOIMASTAAN USKOA VAAN SAARNAAJALLA PITÄÄ OLLA PYHÄN HENGEN TULI, JOLLA HÄN VOI SYTYTTÄÄ VASTAANOTTAJAN SYDÄMEN LAMPUN PALAAMAAN PYHÄN HENGEN ÖLJYSTÄ.
Jer. 23:29  Eikö minun sanani ole niin kuin tuli, sanoo Herra, ja niin kuin vasara, joka vuoren murentaa?
Joh. 5:24  Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on iankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään.
Joh. 8:24 Sen tähden sanoin minä teille: teidän pitää kuoleman synneissänne; sillä jos ette usko, että minä se olen, niin teidän pitää kuoleman synneissänne.
Joh. 11:25  Sanoi Jesus hänelle: minä olen ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olisi kuollut.
Joh. 11:26 Ja jokainen, joka elää ja uskoo minun päälleni, ei hänen pidä kuoleman iankaikkisesti: uskotkos sen?

Hepr. 6:1-2  Sen tähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskien parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle, Kasteen oppiin, kätten päälle panemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja iankaikkiseen tuomioon.

PYHÄN HENGEN KASTE TAPAHTUU, KUN IHMINEN OTTAA VASTAAN PYHÄSSÄ HENGESSÄ SAARNATUN EVANKELIUIMIN, SYNNINPÄÄSTÖN JEESUKSEN NIMESSÄ. TÄLLÖIN PYHÄ HENKI VAIKUTTAA USKON JA HENKI TODISTAA SYDÄMESSÄ RAUHANA, ILONA JA VAPAUTENA SYNNIN KAHLEISTA.

Ap. t. 2:38 Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntien anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Mark. 1:15 Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi.
Gal. 5:22  Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
Jaak. 2:20  Mutta tahdotkos tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman töitä kuollut on?
Jaak. 2:26 Sillä niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko on ilman töitä kuollut.

1. Kor. 12:11 Mutta nämä kaikki se yksi Henki vaikuttaa, jakaen kullekin omansa niin kuin hän tahtoo.

Fil. 2:13   Sillä Jumala vaikuttaa teissä sekä tahdon että toimituksen, hyvän suosionsa jälkeen.
1. Tess. 2:13 Sen tähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa, että kuin te saitte sen sanan Jumalasta, jonka te meiltä kuulitte, niin te sen otitte vastaan, ei niin kuin ihmisen sanan, vaan (niin kuin se totisesti on) kuin Jumalan sanan, joka myös teissä uskovaisissa vaikuttaa.

Joh. 6:29  Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.

Matt. 20:16 Niin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi. Sillä monta ovat kutsutut, mutta harvat valitut.

Gal. 5:13  Sillä te, rakkaat veljet, olette vapauteen kutsutut; ainoastaan karttakaat, ettette salli vapauden lihalle tilaa antaa, vaan palvelkaat rakkaudessa toinen toistanne.

Ef. 4:4-6   Yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa.

Ef. 2:1-3   Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntien tähden, joissa te muinoin vaelsitte, tämän maailman juoksun jälkeen ja sen pääruhtinaan, jolla tuulessa valta on, nimittäin sen hengen jälkeen, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa, joiden seassa me myös kaikki muinoin meidän lihamme himoissa vaelsimme ja teimme lihan ja toimen tahdon jälkeen, ja me olimme luonnostamme vihan lapset niin kuin muutkin.

Room. 6:16  Ettekö te tiedä, että jolle te annatte itsenne palvelijoiksi kuulemaan, sen palvelijat te olette, jolle te kuuliaiset olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuudelle vanhurskaudeksi?

1. Joh. 5:16  Jos joku näkee veljensä tekevän jonkun synnin, ei kuolemaan, hän rukoilkaan, niin hän on antava niille elämän, jotka syntiä tekevät, ei kuolemaan. Jos synti on kuolemaan: senkaltaisista en minä sano, että joku rukoilisi.

Hes. 18:24  Ja jos vanhurskas kääntyy vanhurskaudestansa, ja tekee pahaa, ja elää kaiken sen kauhistuksen jälkeen, jonka jumalaton tekee: pitäisikö hänen saaman elää? Ja tosin kaikkea hänen vanhurskauttansa, jota hän tehnyt on, ei pidä muistettaman; mutta hänen pitää kuoleman ylitsekäymistensä ja syntiensä tähden, joita hän tehnyt on.
Hes. 18:26  Kuin vanhurskas kääntyy vanhurskaudestansa, ja tekee pahaa, niin hänen pitää kuoleman; mutta hänen pitää kuoleman pahuutensa tähden, jonka hän tehnyt on.

Room. 8:13  Sillä jos te lihan jälkeen elätte, niin teidän pitää kuoleman; mutta jos te lihan työt hengen kautta kuoletatte, niin te saatte elää.
Room. 8:6 Sillä lihan halu on kuolema, ja hengen halu on elämä ja rauha.
Room. 8:7 Että lihan halu on viha Jumalaa vastaan, ettei se ole Jumalan laille kuuliainen, sillä ei se voikaan.

Lapsuuden uskon menettäessä, monissa tekosynneissä, murhassa, uskon kieltämisessä, huoruudessa myös hengellisessä huoruudessa, homouden tai lesbouden toteuttamisessa, raskauden ehkäisemisessä, abortin teettävälle ja tekijälle, avioliiton ulkopuolisissa yhdynnöissä, lapseen sekaantumisessa, eläimeen sekaantumisessa (melko yleinen ennen vanhaan) ja itsetyydytyksessä tapahtuu hengellinen kuolema, Pyhä Henki poistuu sydämestä. Pyhä Henki tosin voi nuhdella ja herättää, vaikka se ei olisi enää asuvaisena sydämessä. Näin ollen myös kuoleman syntiin langennut menettää Pyhän Hengen saarnaviran. Myös hengellinen huoruus saattaa hengellisen kuoleman, kun hyväksyy jotakin väärästä hengellisyydestä. Lihan ja hengen saasta ovat siis erittäin vaarallisia, koska ne johtavat hengellisen kuolemaan. Ei pidä katsella, kuunnella, hyväksyä lihallista ja hengellistä saastaa, koska ne voivat johtaa hengelliseen kuolemaan ja pois elävästä uskosta.

Vieras Jumala, epäjumala voi olla sekä lihallinen että hengellinen
1. Moos. 35:2 Niin sanoi Jakob perheellensä, ja kaikille, jotka hänen kanssansa olivat: erottakaa teistänne vieraat Jumalat, jotka teidän seassanne ovat, ja puhdistakaa teitänne, ja muuttakaa teidän vaatteenne.

Sak. 3:4   Joka vastasi ja sanoi niille, jotka hänen tykönänsä olivat, sanoen: ottakaat häneltä pois saastaiset vaatteet; ja hän sanoi hänelle: katso, minä olen ottanut sinulta pois sinun syntisi, ja puettanut sinun juhlavaatteisiin.

Ilm. 7:14  Ja minä sanoin hänelle: herra, sinäpä sen tiedät. Ja hän sanoi minulle: nämä ovat ne, jotka suuresta vaivasta tulivat, ja he ovat vaatteensa pesseet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valaisseet.

Luuk. 15:22-24 Niin sanoi isä palvelijoillensa: tuokaa tänne ne parhaat vaatteet, ja pukekaa hänen yllensä, ja antakaa sormus hänen käteensä, ja kengät hänen jalkoihinsa, Ja tuokaat syötetty vasikka, ja tappakaa se, ja syökäämme ja riemuitkaamme; Sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty; ja rupesivat riemuitsemaan.
Ilm. 19:8  Ja hänen annettiin pukea itsensä puhtaalla ja kiiltävällä kalliilla liinalla, joka kallis liina on pyhäin vanhurskaus.

4. Moos. 19:20  Mutta joka saastaiseksi tulee, ja ei puhdista itseänsä, se sielu pitää hävitettämän seurakunnasta, että hän on saastuttanut Herran pyhän, ja ei ole priiskoitettu puhdistusvedellä, sen tähden on hän saastainen.

OLI VERUKE KUOLEMANSYNNILLE MIKÄ HYVÄNSÄ, SIITÄ TULEE HENGELLINEN KUOLEMA.

Hepr. 10:26-27 Sillä jos me ehdollamme sitten syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enää yhtään uhria syntien edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.
Jaak. 1:15  Sitten kuin himo on siittänyt, niin hän synnyttää synnin; mutta kuin synti täytetty on, niin se synnyttää kuoleman.
Mutta Onan tiesi, ettei siemen olisi tullut hänen omaksensa: koska hän siis makasi veljensä emännän kanssa, antoi hän sen pudota maahan, ja turmeli sen, ettei hän olisi antanut veljellensä siementä. Ja se paha, kuin hän teki, ei kelvannut Herralle, joka kuoletti myös hänen.
Jer. 32:35 Ja ovat rakentaneet Baalin korkeuksia Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä Molokille, jota en minä ole heidän käskenyt, eikä myös ole minun mieleeni johtunut, että heidän tämän kauhistuksen piti tekemän, jolla he Juudan saattivat syntiä tekemään.
1. Joh. 2:15-16 Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.
Joh. 15:19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta ette ole maailmasta, vaan minä valitsin teidät maailmasta, sen tähden maailma vihaa teitä.
Joh. 3:19  Mutta tämä on tuomio: että valkeus tuli maailmaan, ja ihmiset rakastivat enemmin pimeyttä kuin valkeutta; sillä heidän työnsä olivat pahat.

Jes. 57:4  Kenenkä kanssa te nyt tahdotte iloita hekumassa? Kenenkä päälle te nyt tahdotte suutanne irvistellä, ja kieltänne pistää? Ettekö te ole rikoksen lapset ja väärä siemen?

Matt. 13:38 Mutta pelto on maailma; vaan hyvä siemen, ne ovat valtakunnan lapset; mutta ohdakkeet ovat pahan lapset.
Jes. 61:9  Ja heidän siemenensä pitää pakanain seassa tunnettaman, ja heidän jälkeen tulevaisensa kansain seassa; että jokainen, joka heidät näkee, pitää heidät tunteman, että he ovat siunattu siemen Herralta.
Luuk. 8:11 Mutta tämä on vertaus: siemen on Jumalan sana.
Gal. 3:29 Mutta jos te olette Kristuksen, niin te olette myös Abrahamin siemen ja lupauksen jälkeen perilliset.
1. Moos. 22:18 Ja sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunatuksi tuleman, että minun äänelleni kuuliainen olit.

5. Moos. 30:19-20 Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajaksi teistä, että minä panin teidän eteenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen; niin valitse elämä, että sinä ja sinun siemenesi eläisit. Että rakastaisit Herraa sinun Jumalaasi ja kuulisit hänen ääntänsä, ja riippuisit hänessä kiinni; sillä hän on sinun elämäsi ja sinun pitkä ikäsi, että pysyisit siinä maassa, jonka Herra isillesi, Abrahamille, Iisakille ja Jakobille vannoi, heille antaaksensa.

Ilm. 2:17  Jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo: sen, joka voittaa, annan minä syödä siitä salatusta mannasta, ja tahdon hänelle hyvän todistuksen antaa, ja sillä todistuksella uuden kirjoitetun nimen, jota ei yksikään tiedä, vaan se, joka sen saa.

Room. 11:4 Mutta mitä Jumalan vastaus sanoo hänelle? Minä olen itselleni jättänyt seitsemäntuhatta miestä, jotka ei ole Baalille polviansa taivuttaneet.

Room. 9:29 Ja niin kuin Jesaias ennen sanoi: ellei Herra Zebaot olisi meille siementä jättänyt, niin me olisimme olleet kuin Sodoma ja senkaltaiset kuin Gomorra.

Room. 9:27 Mutta Jesaias huutaa Israelin edestä: jos Israelin lasten luku olisi niin kuin santa meressä, niin kuitenkin tähteet autuaaksi tulevat.

Aam. 8:11-12 Katso, ne päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, että minä lähetän nälän maan päälle; ei nälkää leivän perään, eli janoa veden perään, vaan Herran sanan kuulemisen jälkeen, niin että heidän pitää juokseman yhdestä merestä niin toiseen, pohjasta niin itään; heidän pitää juoksenteleman etsimään Herran sanaa, ja ei kuitenkaan pidä löytämän.
Luuk. 18:8  Minä sanon teille: hän auttaa heitä pian. Kuitenkin, kuin Ihmisen Poika on tuleva, löytäneekö hän uskoa maan päältä?

Luuk. 13:23-24 Niin sanoi yksi hänelle: Herra, vähäkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat? Ja hän sanoi heille: Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida.
Matt. 7:14  Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.
1. Aik. 16:11 Etsikää Herraa ja hänen voimaansa, etsikäät hänen kasvojansa alati!
Jes. 55:6   Etsikää Herraa, kuin hän löytää taidetaan: rukoilkaa häntä, koska hän läsnä on.
Matt. 18:20 Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
Sef. 2:3      Etsikäät Herraa, kaikkia siveät maassa, te jotka hänen oikeutensa pidätte; etsikäät vanhurskautta, etsikää nöyryyttä, että te Herran vihan päivänä varjelluksi tulisitte.
Room. 1:16 Sillä en minä häpeä Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi.
1. Tess. 1:5 Että meidän evankeliumi on teidän tykönänne ollut, ei ainoastansa puheessa, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä, ja vahvassa tiedossa; niin kuin te tiedätte, minkä kaltaiset me teidän tykönänne teidän tähtenne olimme.

HAKEMISTO